Oodi kalliolaiselle elämänmenolle

Ennen kuin oli mitään muuta, oli Kallio. 

Vuonna 2017 olin juuri valmistunut elokuvakoulusta ja sain tilaisuuden tarjota omaa tv-sarjaideaani Ylelle. Tiesin heti, että haluan kirjoittaa Kalliosta. En tiennyt mitä sarjassa tapahtuisi, keitä siinä olisi tai mistä se kertoisi. Mutta sen tiesin, että se sijoittuisi tänne.

Olin asunut Kolmannella linjalla koko opiskeluajan, eli jollain tavalla olin tehnyt empiiristä hands on -researchia Kalliosta jo vuosikausia. Samaan aikaan kun olin muuttanut linjoille, taloani vastapäätä oli avattu nyt jo edesmennyt Good Life Coffee -kahvila, josta tuli nopeasti kotini jatke. Luuhasin kahvilassa monta kertaa viikossa, välillä päivittäin. Tutustuin paikan työntekijöihin ja muihin kantiksiin, ja näin kuinka gentrifikaatio luikerteli mäkeä ylös ja levittäytyi aina uusille kaduille. Halusin kirjoittaa kaikesta siitä. 

Ennen kuin oli päähenkilö, oli siis paikka. 

Aloin kirjoittaa pää sauhuten tv-sarjan konseptia, josta myöhemmin tuli Aikuiset-tv-sarja. Sen päähenkilöksi muovaantui kroonisesti kateellinen ja jatkuvassa kriisissä oleva parikymppinen kahvilayrittäjä Oona, joka viettää kaiken vapaa-aikansa freelancer-monimediataiteilijabestiksensä Artun kanssa. Päähenkilöiden ja sivuhenkilöiden kautta halusin kuvata Kalliossa asuvia ihmisiä, itseäni ja ystäviäni, puolituttuja ja kaikkia niitä random-tuntemattomia, joita olin Kallion kahviloissa istuskelemalla tarkkaillut vuosien varrella. Halusin sarjan avulla purkittaa tietyn kalliolaisen tunnelman. Tuon ajan kalliolaisen zeitgeistin. Millaista on olla nuori aikuinen juuri nyt juuri tässä kaupunginosassa? 

Kirjoittaessa minulle on tärkeää, että kaikki tapahtumat sijoittuvat olemassa oleviin, autenttisiin paikkoihin, ja jos ravintoloista, kadunkulmista ja ihmisistä puhutaan, niistä puhutaan niiden oikeilla nimillä. Onnekkaasti sarja myös päästiin kuvaamaan oikeissa lokaatioissa ympäri Kalliota. Tapahtumien päälokaatio, Oonan Kahvila -niminen kahvila, sijaitsee ensimmäisellä tuotantokaudella Kolmannella linjalla ja myöhemmin Castréninkadulla. Sarjassa hengaillaan Siltasessa, Kutosella ja Mäkikuplassa, Karhupuiston lippakiskalla, Kaikussa ja Ipissä, Avikaisen leipomossa ja Kotiharjun saunassa, kuunnellaan Franzéninkadun ääniteosta ja juodaan Aperol spritziä Harju 8:n terassilla. Kolmen kauden aikana Oona ja Arttu koluavat Kallion lähestulkoon läpikotaisin. Itse muutin tuotantokausien edetessä Kolmannelta linjalta Karhupuistoon, ja työhuoneeni Toiselta linjalta Kurviin. Olin totaalisen immersoitunut Aikuisten maailmaan, työssä ja vapaalla. Puhelimeni täyttyi muistiinpanoista sarjaa varten, mihin tahansa Kalliossa meninkin.

Sarjaa tehtiin yhteensä kolme tuotantokautta vuosina 2019–2022. Kausien välissä maailmassa tapahtui sellaisia asioita kuin koronapandemia, mutta jälkikäteen tarkasteltuna globaali kriisi oikeastaan vain pehmensi sarjan pumpulista tunnelmaa: ahdistavan korona-lockdownin sijaan halusin antaa katsojille halauksen ja eskapismia, kuvata ystävyyttä, rakkautta ja yhdessäoloa ilman  turvavälejä. Halusin kuvata Kallion kesää ja loputtomia bileitä.

Joku joskus kysyi, inspiroiko Kallio minua kirjoittamaan? Tuntuisi tylpältä ja vajavaiselta vastata ”kyllä”, koska kyse on jostain enemmästä. Elämä Kalliossa muuttui fiktioksi. Todellisuus ei ainoastaan inspiroinut, vaan siitä tuli fiktiota. Se ei ollut pelkkä sarjan lähtökohta, vaan tavallaan koko sen sielu, alku ja loppu. Voisiko sarja sijoittua johonkin toiseen kaupunginosaan? Ei tietenkään. Kallio ei ole vain Aikuiset-sarjan tapahtumapaikka vaan se on sen päähenkilö, sydän ja sieluntila.

Sarjan pienistä välikuvista, lyhyistä kadulla kuvatuista kohtauksista, suurimman osan olen nähnyt Kalliossa ja kirjoittanut näyt sellaisinaan käsikirjoitukseen. Edelleen, kun kävelen ja pyöräilen Kalliossa, sarja elää päässäni jatkuvasti. Ruudulla Oonan ja Artun tarina on jo päättynyt, mutta reaalimaailmassa sen reunat laajenevat edelleen. Näen jatkuvasti Kalliossa asioita, jotka voisivat olla suoraan sarjasta, ja kuulen lauseita, jotka voisivat olla hahmojen repliikkejä. Siitä tulee pehmeä, turvallinen olo. Sarja ikään kuin jatkaa elämäänsä ja pyöriskelee ympäri Kallion katuja, vaikka sen tuotanto onkin päättynyt. En keksinytkään kaikkea ja huijannut itseäni, vaan Kallio oli koko ajan olemassa, tällaisena, kroonisesti muuttuvana, mutta silti tunnistettavana. Loputtoman raivostuttavana ja ikuisesti rakastettavana samaan aikaan.

Anna Brotkin, käsikirjoittaja