Suuri kauneus

Suuri kauneus

Suuri kauneus, kuten kaikki suuret elokuvat, näyttää ensi minuuteista lähtien, mitä katsoja voi tältä taideteokselta odottaa. Paolo Sorrentino näyttää kesäisen Rooman kukoistavana, utopistisena estetiikan tyyssijana, jota eivät riivaa turistimassat, seksihelteet, jätekriisit, mafia eivätkä saasteet. Kaikki arkkitehtuurista ihmisiin on häkellyttävän kaunista ja huoliteltua - rumuus ja keskinkertaisuus on piilotettu ja jäljellä on vain italialaisen kulttuurin hurmaavimmat puolet. Elokuva tekee itseensä ihastumisesta helppoa ja on todellinen oodi ikuiselle valtakunnalle.

En muista nähneeni toista yhtä vaikuttavaa esittelyä kuin minkä Sorrentino suo elokuvansa päähenkilölle Jep Gambardellalle. Tapaamme hänet Rooman öisten kattojen yllä viettämässä 65-vuotissyntymäpäiviään ja jo ensisilmäyksellä on ilmiselvää, että Jepin elämä on kaunista, ihanaa ja hyvää. Drastisen egoistista ja hedonistista elämää elävä kulttuuritoimittaja on 25-vuotiaana kirjoittanut ainoaksi jääneen romaaninsa, jonka menestys sinkosi hänet pysyvästi Rooman seurapiirielämän huipulle. Sorrentino tiivistää Jepiä juhlistavien ystävien persoonat hetkessä – he ovat kukin lattean elämäntarinansa vankeja, kyvyttömiä katsomaan itseään. Äärimmäisen kauniiden vieraiden ja esiintyjien täyttämien juhlien päihdyttävä tunnelma ja house-musiikki tempaisevat katsojan mukaansa tanssin pyörteisiin heittäen Rooman yöhön ikiaikaisen kysymyksen: mitä on kauneus?

Italiassa, ja etenkin Roomassa, estetiikan perinne on pitkä, elokuvataiteessakin. Federico Fellinin, kaikkien aikojen italialaisen elokuvantekijän, mestariteoksessa La Dolce Vita toimittaja Marcello Rubini etsii turhaan onnea ja kauneutta toinen toistaan ylellisemmistä yläluokkaisista seurapiirijuhlista. Suuressa kauneudessa uutinen Jepin nuoruuden rakastetun kuolemasta ajaa hänet niin ikään koluamaan loputtomia illanviettoja, teatteriesityksiä, taidenäyttelyitä, seksikumppaneita ja vaatekauppoja löytääkseen vastaavaa kauneutta, joka inspiroi häntä kirjoittamaan esikoisromaaninsa. Jepiltä kysellään toistuvasti uutta kirjaa, kuten Fellinin :n päähenkilöltä ohjaaja Guido Anselmilta tivataan uutta elokuvaa. Sorrentino jatkaa Fellinin viitoittamaa tietä ja hallitsee suvereenisti italialaisen elokuvan kruunujalokiven: rikkaan eliitin haahuilun. Kun rahasta ei ole huolen häivää, seurapiirisukkuloilla ei ole muuta tekemistä kuin pohtia ohjaisivatko he seuraavaksi elokuvan, kirjoittaisivatko näytelmän vaiko vain naureskelisivat jääkylmä Disaronno lasissaan ystäviensä yrittäessä edellä mainittuja.

Jep ymmärtää sisimmässään, ettei voi löytää pinnallisen kauneuden kyllästämästä elämästään himoitsemaansa suurta kauneutta ja siksi tylsistyneenä oireilee ystävilleen, jotka epätoivoisesti tavoittelevat Jepin sosiaalista statusta. Mikäli he uskaltaisivat kysyä suoraan, voisi Jep kertoa, etteivät he tulisi löytämään täyttymystä sydäntä särkevän kauniista vaatteista, Rooman lumoavimmista rakennuksista tai päättymättömistä juhlista suloisessa kesäyössä kattoterassilla Colosseumin kupeessa. Mutta oli Buddhankin ensin oltava hämmästyttävän rikas ymmärtääkseen, ettei vauraus johda valaistumiseen.

Mestarillisesti Sorrentino ei alleviivaa mitään näkökulmaa, vaan mahdollistaa monia tulkintoja, mikä on hyvän taiteen keskeisimpiä tunnusmerkkejä. Katsoja voi nähdä teoksen pohtivan elämän merkityksellisyyttä ja todellisen kauneuden olemusta, sillä rikkaudet eivät ole tuoneet täyttymystä Rooman kulttuurieliitille, joka taukoamatta jahtaa pinnallista kauneutta ja nopeita dopamiiniövereitä. He käyttävät kaiken aikansa tutustuakseen tärkeisiin ihmisiin, mutta heillä ei ole ainuttakaan oikeaa ystävää. Toisaalta katsoja voi vain nauttia toinen toistaan ihastuttavammista taideteoksista, asusteista, arkkitehtonisista taidonnäytteistä sekä kulttuurieliitin riemastuttavasta piehtaroinnista omassa hyperesteettisessä erinomaisuudessaan. Teos ei tuomitse tätä valintaa lainkaan, vaan tarjoaa vielä lopputekstienkin ajan suurta kauneutta ja ihanaa elämää.

Jaakko Jokinen on muusikko ja cinefiili, joka vei vaimonsa ensitreffeille Fleminginkadun Salpimientaan 

Takaisin