Kansainväliset vieraat 2026

Karhupuisto Film Festival 7.-13.9.2026

Alex Russell

Kalifornialainen Alex Russell on käsikirjoittaja, ohjaaja ja tuottaja, jonka palkittu esikoiselokuva Lurker sai ensi-iltansa Sundance-festivaalilla.

Russell tunnetaan myös palkitun Beef-sarjan (Netflix/A24) toisena vastaavana tuottajana sekä Golden Globe- ja Emmy-palkitun The Bear -sarjan (Disney+) käsikirjoittajana ja tuottajana.

Masterclass perjantaina klo 15.00 - toteutetaan yhdessä Digital Creative Industries and Beyond -hankkeen kanssa.

Lurker + Q&A näytös

Anna Roller

Arvostetusta University of Television and Filmistä valmistunut Anna Roller on müncheniläinen ohjaaja, jonka ensimmäinen pitkä elokuva Dead Girls Dancing sai ensi-illan Tribecan elokuvafestivaalilla vuonna 2023.

Hänen toinen elokuvansa Allegro Pastell perustuu Leif Randtin sukupolviromaaniin, josta tuli Saksassa bestseller. Elokuva sai ensi-iltansa Berlinalessa keväällä 2026.

Allegro Pastell + Q&A näytös

Matty Wishnow

Matty Wishnow on Teksasissa ja Vermontissa asuva dokumentaristi, toimittaja, kirjailija, levykauppias ja levy-yhtiön perustaja. Hänen on perustanut New Yorkissa toimivan Tiger Style Records -levy-yhtiön sekä “internetin ensimmäiseksi levykaupaksi” kutsutun insound.comin.

The Last Critic on Wishnow’n ensimmäinen elokuva. Se sai ensi-illan SXSW-festivaalilla ja voitti siellä tuomariston erikoispalkinnon.

The Last Critic + Q&A näytös

Isabel Sandoval

Isabel Sandoval on filippiiniläinen elokuvantekijä ja näyttelijä, joka asuu Yhdysvalloissa. Häntä pidetään arvostetun The Criterion Collectionin mukaan “yhtenä indiekentän kiinnostavimmista ja monilahjakkaimmista elokuvantekijöistä, jolla on rohkea elokuvallinen lähestymistapa”.

Elokuva saa pohjoismaisen ensi-iltansa Karhupuisto Film Festivalilla, johon Sandoval saapuu vieraaksi.

Moonglow + Q&A näytös

Martin Sandin

Martin Sandin on Tukholmassa asuva ohjaaja ja käsikirjoittaja, joka on erikoistunut henkilövetoisiin dokumentteihin.

Hänen aiempia ohjauksiaan ovat vuorikiipeilyaiheinen Brave - How the Mountains Saved My Life, rap-artisti Mwuanasta kertova Mwuana – Above All ja UFC-ottelija Reza Madadia seuraava Mad Dog – From Chaos to Comeback.

The Return of The ark

Vytautas Katkus

Vytautas Katkus on liettualainen ohjaaja, käsikirjoittaja ja kuvaaja, jonka ensimmäinen lyhytelokuva Community Gardens valittiin Cannesin kriitikoiden viikolle 2019.

Svečias – The Visitor on Katkusin ensimmäinen pitkä ohjaustyö. Se voitti Karlovy Varyssa parhaan ohjauksen palkinnon.

Svečias – The Visitor + Q&A näytös

Marija Razgutė

Marija Razgutė on liettualainen tuottaja, M-films-yhtiön perustaja sekä keskeinen tekijä liettualaisen elokuvan nousussa maailman taide-elokuvan kärkipäähän.

Razgutėn tuottamia fiktioita, dokumentteja ja animaatioita on esitetty maailman merkittävimmillä elokuvafestivaaleilla Cannesista Sundanceen ja Karlovy Varysta Venetsiaan.

Svečias – The Visitor + Q&A näytös

Karolis Kaupinis

Karolis Kaupinis opiskeli politiikan tutkimusta sekä työskenteli tv-juontajana ja -toimittajana politiikan ajankohtaisohjelmassa ennen ryhtymistä elokuvantekijäksi.

Kaupinisin ensimmäinen pitkä elokuva, 1930-luvulle sotaa edeltävään Liettuaan sijoittuva Nova Lithuania sai ensi-illan Karlovy Varyssa, voitti kuusi palkintoa Liettuan “Jusseissa” ja noteerattiin Liettuan Oscar-ehdokkaana.

Hunger Strike Breakfast + Q&A näytös

Ineta Stasiulytė

Ineta Stasiulytė on liettualainen näyttelijä, televisiohahmo ja esiintyjä. Hän on näytellyt pääosaa mm. elokuvissa The Millionaire's Legacy (Milijonieriaus palikimas), Laimingos žvaigždės, Legendinės legendos. FELICITA sekä Hunger Strike Breakfast, josta hän sai parhaan naispääosan ehdokkuuden Liettuan elokuvagaalassa.

Hunger Strike Breakfast + Q&A näytös

Florian Gaag

Florian Gaag on müncheniläinen käsikirjoittaja, ohjaaja, muusikko ja tuottaja, joka opiskeli elokuvaa New Yorkin arvostetussa Tisch School of the Artsissa. Wholetrain oli Gaagin debyytti pitkän elokuvan ohjaajana. Hänen viimeisin työnsä on Warner TV:lle tehty draamasarja Almost Fly.

Wholetrain näytös

Colas Quignard & Mitia Capellier

La Gradivan nuoret näyttelijälahjakkuudet Colas Quignard ja Mitia Capellier saapuvat Karhupuistoon vieraiksi elokuvan pohjoismaiseen ensi-iltaan TI 8.9. sekä lisänäytökseen KE 9.9.

Muun muassa The Guardianin pääkriitikko Peter Bradshaw ylisti elokuvaa ”ällistyttäväksi” sekä kehui elokuvan loistavaa näyttelijäntyötä.

La Gradiva + Q&A näytös